
TYÖNANTAJAMIELIKUVA JA SEN RAKENTAMINEN
Seuraava LIVE 8.2.2022 klo 12-16
Hyvä työnantajamielikuva on ratkaisevaa rekrytoinnin onnistumisen kannalta.
Tässä koulutuksessa käydään hyvin konkreettisesti läpi modernin työnantajamielikuvan rakentamisen keinoja
Tom Laineen johdolla.
Koulutuksen fokus on sosiaalisessa mediassa ja laajemmin verkossa tehtävistä toimenpiteissä aina ilmoittelusta osaajien houkutteluun, sekä mittareihin ja toimintatapoihin.
Koulutuksessa käsitellään myös mistä työantajamielikuva ylipäätänsä syntyy ja miten siihen voi vaikuttaa sisäisen ja ulkoisen kokemuksen kautta.
Koulutus on hyvin käytännönläheinen ja sisältää runsaasti case-esimerkkejä.
Nyt pureudutaan käytännön tekemiseen, ei vain teoriaan!


KOULUTTAJA
Tom Laine
Tom Laine on Linkedinin verkostoitunein suomalainen ja edustaa kansäinvälisesti tunnustettua kärkeä erityisesti somerekrytoinnin ja työnantajamielikuvan rakentamisen asiantuntijana sekä kouluttajana.
Amerikkalainen Rise Global on valinnut Laineen maailman vaikutusvaltaisimpien HR-vaikuttajien listalla sijalle 4.
Tom on toiminut muun muassa Oraclen pohjoismaisena kanavamarkkinointipäällikkönä Tanskassa, sekä perustanut Suomen ensimmäisen sosiaalisen median toimintatapoihin erikoistuneen rekrytointialan yrityksen. Kaikkiaan Laine on toiminut sosiaalisen median parissa jo vuodesta 1999, jolloin hän perusti ensimmäisen yhteisöjen hyödyntämiseen keskittyneen startup-yrityksensä.
Paljon asiaa päivän aikana, mutta Tom Laineen vahva asiaosaaminen ja rento esitystyyli pitivät mielenkiinnon yllä koko koulutuksen ajan. Hyviä esimerkkejä pitkin päivää. Ehdottomasti iso peukku!
Parasta oli konkreettiset esimerkit, miten kannattaa toimia.
Paljon uutta asiaa itselle. Vaikka päivä oli täynnä asiaa, niin oma mielenkiinto säilyi koko ajan ja tätä ei useinkaan tapahdu.
Erinomaiset käytännön esimerkit, joita voi hyvin soveltaa omassa työssä!

Usemman kerran Tomin koulutuksessa olleena, voin vain peukuttaa. Asiantuntijuus näkyi ja esiintyminen rennon mutkatonta. Sai aikaan hyvin vuorovaikutusta koulutuksessa.
Rento, sujuva, energinen ja innostunut kouluttaja. Lisäksi Tom on aidosti läsnä ja valmis vastaamaan kysymyksiin.
LEARN & LEAD
Aloita jo tänään
UUSI, tehokas ja interaktiivinen
– sinun aikataulusi mukaisesti

ITSEOPISKELUA
-
valmisteleva ennakkotallenne itseopiskeluun
-
kaksi ennakkotehtävää pohdittavaksi
-
kysymyksesi kouluttajalle etukäteen
1
2
LIVE tai ONLINE
-
osallistu Helsingin keskustassa TAI etänä modernin koulutusalustan kautta
-
miten, missä ja milloin haluat
-
8-10 teemaa ja sessiota
-
Q&A, tutoriaaleja & työkaluja

3
KITEYTTÄVÄ CASE-HARJOITUS
-
sovella oppimaasi
-
havainnollistaa taidot ja opit
-
ota mukaan vinkit jokapäiväiseen työhösi

4
INSPIROIVAA LISÄMATERIAALIA
-
editoitu koulutustallenne
-
ajankohtaiset Keynote -puheenvuorot ja parhaat neuvot BIG:n on-demand palvelusta
